etusivu toimitus yhteys

2. joulukuuta 2016

Lyytin joulu 2016: Luukku 2.

Joulu tulla jollottaa ja pukki kohta sisään kurkistaa ♫♪

Enää 22 yötä jouluun, kalenterin toisen luukun auetessa. Vuoden mystisin päivä, jota itse lapsena odotin kovasti. En niinkään pelkkien lahjojen, vaan ruuan ja perinteiden takia, joihin tietenkin kuului suklaa, piparit, rosolli ja kinkku. Kumminkaan kaikilla perheillä ei suomessakaan ole varaa juhlistaa joulua haluamallaan tavalla.

Joulun sanoman hengessä jokainen voi antaa omastaan vähäosaisemmille esimerkiksi Joulupuu tai Pelastakaa lapset -keräysten avulla. 

Lyseollakin järjestettiin oma Jaetaan illoo -keräys Hope ry:n ja 3ib opiskelijoiden voimin. 10.11 Torstai oli todellakin toivoa täynnä, kun yläsali täyttyi joulumusiikista, glögin tuoksusta ja antamisen ilosta. 




vastalahjaksi hyvän mielen lisäksi lahjoittajat saivat myös piparia ja glögiä.



Kirjoittaja Jenna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita toki jotakin. Vastaamme ilolla!