etusivu toimitus yhteys

14. joulukuuta 2015

Lyseon yön kulissien takana


Lyseon yö. Tämä kauan odotettu vuoden kohokohta on täällä aivan pian. Tämän vuoden teemaksi valikoitui, The Night of the 90’s. Odotettu ilta tulee olemaan täynnä kaikkea 90-luvulta, ruuista julkkiksiin. Mutta miten tämä vuosittainen tapahtuma onnistutaan toteuttamaan aina yhtä taianomaisesti. Miten joka vuosi koulu saadaan tempaistua tunnelmaan niin täysin, ettei kenellekään tule mieleen muistella matikan tunteja? Päätin ottaa siitä selvää kysymällä valmisteluryhmiltä itseltään, sillä kukapa osaisi valottaa kulisseja paremmin kuin ihmiset jotka tekevät ne kulissit. Lyseon yössä on neljä valmisteluryhmää; koristeluryhmä, päälavaryhmä, väliaikaryhmä ja audiovisuaalinen ryhmä. Näiden lisäksi tärkeässä roolissa ovat bändi ja tanssijat
 
Päälavaryhmästä kerrottiin, että päälavan ohjelmaa on valmisteltu aktiivisesti hyppytunneilla, sekä päälavaryhmän whatsapp-ryhmässä. Ryhmä vinkkasi myös, että se koostuu huippu, yhteistyökykyisestä porukasta, jossa jokaisen mielipiteet ja ajatukset on otettu huomioon. Päälavan esitys on keskittynyt siihen, millaista arkielämä on ollut 90-luvulla ja mikä on ollut muodissa sillä vuosikymmenellä. Päälavaohjelmassa on siis monia viitteitä 90-lukuun liittyen, mutta lyseolaisuutta ja tulevaa aikakautta ei ole unohdettu matkasta. Päälavan ohjelma on kirjoitettu taidokkaasti, ja näyttelijät ovat oman koulumme huippuosaajia, joiden valinta oli kaikille iloinen yllätys. Jättäkäämme tämä kuitenkin vielä hämärän peittoon, sillä eihän kukaan pidä juonipaljastuksista.

Väliaikaryhmä on puolestaan miettinyt erittäin tarkkaan, mitkä viihteen muodot kuvailisivat 90-luvun nuorison ajanviettoa parhaiten. Ryhmä päätyi diskoon, jonka musiikki on valittu hyvää makua ja huumoria käyttäen. Jos tanssijalan lisäksi huulet alkavat vipattaa, ei hätiä mitiä. Laadukkaaseen varusteluun kuuluu myös perjantai-illoista tuttu hitti, karaoke. Ja ei hätää jääkiekkofanit, teitä ei ole unohdettu. Miten teidän on muistettu, selviää teille huomenna. Tämän vuoden erikoisuutta varten väliaikaryhmä löi viisaat päänsä yhteen ja loi mahti-idean, rullaluistinradan. Sitä ovat tervetulleita kokeilemaan vanhat konkarit ja uudet tulokkaat, tarkoitus on pitää hauskaa taidoista välittämättä.

Koristeluryhmä on puolestaan uurtanut koristelujen parissa ahkerasti joulukuun alusta lähtien. Tulossa on upeita luomuksia ja melkein täydellisiä taideteoksia. Koristelussa on käytetty niin mielikuvitusta, kuin iskän vanhoja cd-levy varastojakin. Koristeluryhmä on venynyt portaiden koristelusta, päälavan ja molempien kerrosten koristeluun. Koristeluryhmä haluaa myös muistuttaa ihmisiä lataamaan akkunsa täyteen, sillä valokuvaseinällä voi ottaa komeita selfieitä.

Audiovisuaalinen ryhmä koostuu koulumme ääni- ja valoteknologian ammattilaisista, jotka huolehtivat siitä tärkeimmästä. Eli että yleisö näkee ja kuulee esitettävän ohjelman. Eihän siinä muuten olisi mitään järkeä. Tämä porukka on ahertanut välillä korkealla, välillä matalalla, viimeisten päivien aikana. Voimme luottaa siihen, että huomisen tekniikka on hyvissä käsissä.
 
Älkäämme unohtako tanssijoita ja bändin artisteja. Tanssijat ovat onnistuneet luomaan täysin itse oman koreografian, ja opettelemaan sen pienintäkin viilausta myöten. He ovat koonneet koreografian ja harjoitelleet sitä vain kahden viikon ajan, siksi harjoituksia onkin pidetty melkein päivittäin. Ei se pelkkää stressiä kuitenkaan ole ollut, vaan mukana on ollut mahtavia hetkiä upeiden tyyppien kanssa, eivätkä ne tule unohtumaan pitkään aikaan. Bändi on puolestaan kokoontumisissaan suunnitellut ja harjoitellut biisilistaa tarkkaan harkiten 90-luvun tunnelma mielessä siintäen. Mukaan on mahtunut hittejä toisensa perään, ja uskon että kaikki tuntevat ainakin yhden biisin huomisen esityksistä. Bändi ei ole ensikertalaisista koottu, mutta he ovat silti aivan yhtä innoissaan huomisesta kuin kaikki muutkin.

Ja vielä muistutuksena, paras puku palkitaan mahtavin palkinnoin. Jos et vielä tiedä mitä päälle laittaisit, kannattaa pian suunnata kaivelemaan vanhempien vaatekaappien kätköä 90-luvun aarteiden toivossa.

Spaissarit harjoittelee

Napukoita äänipöydällä

Koristelua

    Ilmapalloja                Samuli harjoittelee

Lisää ilmapalloja

Cd-levyjä
Kuvat: Liisa Turunen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita toki jotakin. Vastaamme ilolla!