etusivu toimitus yhteys

5. joulukuuta 2014

Lyytin joulukalenteri 2014 - viides luukku!

Viides päivä joulukuuta, ja joulumieli eilisen soittolistankin jäljiltä vieläkin kateissa? Vai oletko kenties saanut kaivettua sen jo kesäteloiltaan? Niin tai näin, tässä viikonlopun to-do-list, jonka avulla kiireisimmätkin antijoulutontut saadaan hyräilemään eilisiä joululauluja maanantaihin mennessä!

1. Paista pipareita ja koristele ne. Parempaa joulumielen palautuskeinoa on hankala keksiä! Jos kärsivällisyytesi riittää, koristele ne oikein nätisti perheenjäsenten tai kavereiden kanssa ja naura oikein makeasti niille mahdollisesti mönkiin menneille taideteoksille.

2. Keitä glögiä ja syö paistamiasi pipareita (kaupastakin hankitut kyllä kelpaavat).

3. Hae nyt viimeistään joulukynttilät, -valot ja -koristeet varastoitaan ja ripottele ne ympäri huushollia. Jo kirkastuu maailma hetkessä!

4. Suunnittele kaikki joululahjaostokset, ettei käy niin köpelösti, että viimeisenä viikonloppuna ennen joulua huomaat, että et ole ostanut vielä lahjan lahjaa, ja kaupat menevät tunnin päästä kiinni. Mieti huolella, mitä lahjansaaja todella tarvitsee, ja pidä korvasi auki mahdollisten hienovaraisten lahjatoiveiden varalta. Tee lahjoja itse, jos pidät käsin tekemisestä.

5.Käy kävely- tai valokuvausreissulla jossakin, missä on lunta. Ota kaveri mukaan jos siltä tuntuu. (Jos lunta ei ole, ulos on parempi jättää menemättä, sillä harmaan mollivoittoinen maisema ei juuri mieltä lämmitä - vaikutus on päinvastainen.)

6. Kuuntele joululauluja! Etsi uusia suosikkeja äläkä tyydy kuuntelemaan aina niitä samoja iänikuisia rallatuksia ja itkuvirsiä (jotka nekin kyllä ovat varsin ihania perinteikkyydessään).

7. Katso joululeffa, mieluiten isolla porukalla. Nyyttikestiperiaate olisi aika toimiva - yksi tuo joulutorttuja, toinen pipareita, kolmas glögiä ja niin edelleen.

8. Mieti, mikä olisi paras aineeton lahja, minkä voisit saada. Joulun kulutusluonne saattaa jokaisesta joskus tuntua yliampuvalta ja joka suunnasta päälle tulevalta, joten olisi varmasti mukavaa  pohtia, mikä olisi sellainen lahja, johon ei tarvitsisi käyttää materiaa eikä rahaa.

9. Rupea nukkumaan sunnuntaina ajoissa; maanantai on paljon kivempi, kun on nukkunut tarpeeksi. Jos unen päästä kiinni saaminen vaikuttaa ydinfysiikalta, kannattaa venytellä - se oikeasti auttaa!

10. Jätä stressaaminen vähemälle, jos sinulla on tapana huolehtia asioista vähän liikaakin. Joulu menee parhaiten ohi ihan huomaamatta murehtimalla ja tekemällä liikaa kaikkea epäoleellista.

11. Jos ei tunnu yhtään joululta, älä yritä aivopestä itseäsi tunnelmaan. Kaiken hössötyksen keskellä olisi piristävää vaihtelua antaa joulun tulla ja mennä sellaisena kuin se on - jos ei ole joulumieltä, voi yrittää ensi vuonna uudestaan. Loma on ainakin tosi kiva, vaikka ei joulusta niin välittäisikään.

Oikein virkistävää viikonloppua kaikille sekä ihanaa itsenäisyyspäivää - muistakaa katsoa Linnan juhlia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita toki jotakin. Vastaamme ilolla!